Kodin arvoista -blogi
Koska homekoiratutkimusta tehdään toistaiseksi melko pienimuotoisesti eikä sille ole selkeitä “raameja”, siihen sisältyy tiettyjä epäkohtia. Hyvä välittäjä tiedostaa nämä epäkohdat ja osaa avata ne sekä myyjälle että ostajalle niin, että kokonaisuus on ymmärrettävä.
Suurin ongelma on se, että homekoira tekee taloon todennäköisesti aina joitakin merkintöjä. On kuitenkin täysin mahdollista, etteivät nämä merkinnät vaikuta rakennuksen asumisterveyteen.
Vaikka koulutetun homekoiran hajuaisti onkin erittäin tarkka, se ei erota, mistä homeenhaju johtuu.
Voi olla, että esimerkiksi ikkunapellistä on vuotanut rankkasateella muutama pisara vettä eristeisiin. Jos siellä on sormenpään kokoinen homehtunut kohta, koira tekee merkinnän.
Mikäli jossakin kohtaa rakennusta on pieni todellinen ongelmakohta, jonka hajut pääsevät kulkeutumaan eri paikkoihin, koira merkkailee ympäri taloa.
Kärjistettynä riittää, että pihalla on mädäntynyt tai homehtunut omena, jonka haju pääsee esimerkiksi seinän tuuletusvälistä rakenteisiin. Koira saa hajun ikkunanpielestä ja tekee merkinnän.
Tämän vuoksi homekoiratutkimusta voidaan pitää viitteellisenä, ja rakennusteknisen asiantuntijan olisi aina hyvä arvioida mahdolliset jatkotutkimus- ja korjaustarpeet.
Kun kaupan ehtona on homekoiratutkimus, on tärkeää määritellä yksityiskohtaisesti, miten tarkastuksen jälkeen jatketaan:
Jos homekoiratutkimus kaupan ehtona mainitaan ylimalkaisesti ja määrittelemättömänä, seuraa valitettavan usein ongelmia. Kaupan osapuolet ovat harvoin tarpeeksi tietoisia homekoiratutkimuksesta kokonaisuutena tai rakennusteknisistä asioista siihen liittyen.
Lopputuloksena voi olla se, että ostaja vetäytyy kaupasta yhdenkin merkinnän jälkeen ja myyjä saa käteensä raportin, jonka mukaan talossa on homeongelma. Kukaan ei taloa osta ennen kuin kirjatut ongelmat on tutkittu ja korjattu.
Olen oman 15-vuotisen välittäjäurani aikana ollut kaksi kertaa tilanteessa, jossa homekoiraa on käytetty, ja nämä molemmat tapaukset toimivat esimerkkeinä asiaan liittyvistä ongelmista.
Ensimmäinen kohde oli Turun Impivaarassa sijaitseva 50-luvun rintamamiestalo, jonka kellarikerrokseen oli myös rakennettu asuintiloja. Koira merkkasi talon kellarin monesta paikkaa. Lisäksi koira teki merkinnän kolmannen kerroksen kylpyhuoneen viereen.
Kellarissa epäiltiin raportin mukaan, että ulkoseiniin tehty puukoolaus ja eriste on kastunut ja homeessa. Lisäksi epäiltiin, että kellarissa oleva kylmiö on vuotanut kosteutta sen eristyksiin ja on homeessa. Ylimmän kerroksen merkkaukseen ei osattu esittää valistunutta arvausta.
Tästä kohteesta ostaja lähti karkuun ja myyjä ryhtyi purkamaan kellaria. Kävin itse seuraamassa purkutöitä, koska olin äärimmäisen kiinnostunut asiasta. Kellari purettiin käytännössä kokonaan, ja kaikki puukoolaukset olivat ruutikuivia ja virheettömiä. Eristeet olivat myös erinomaisessa kunnossa.
Talon nurkassa aivan lattianrajassa oli alle nyrkin kokoinen kohta eristettä, joka oli hieman tummunut (tällä ei ole asumisterveyteen mitään vaikutusta). Kylmiö purettiin kokonaan pois. Kaikki kylmiön eristeet olivat virheettömässä kunnossa, eikä kosteutta löytynyt mistään.
Kellarissa oli yksi komero, jota oli käytetty ruokasäilytykseen. Komeron lattiana oli irrallinen muovimatto, jonka alla oli sinne joskus kaatunutta homehtunutta nestettä – eli pientä pintahometta lattiassa matonpalasen alla. Tässä komerossa talon vanhat viemäriputket olivat avoimena, ja niitä pitkin haju kulkeutui myös yläkerran vessan viereen. Mitään todellisia ongelmia ei löytynyt.
Toinen tapaus oli Vähä-Heikkilässä sijaitseva rintamamiestalo, jonka sen rakennusalalla oleva omistaja oli remontoinut käytännössä lattiasta kattoon viimeisen 20 vuoden aikana.
Ensin tehtiin perinteinen kuntotarkastus. Tarkastuksessa talon todettiin olevan hyvässä kunnossa, eikä vaurioita löytynyt. Kuntotarkastaja totesi talon olevan harvinaisen hyvin saneerattu rintamamiestalo.
Kuntotarkastuksen jälkeen teetettiin homekoiratutkimus kahta koiraa käyttäen. Kahta koiraa käytettiin virheiden välttämiseksi, ja ne merkkasivat talosta useita paikkoja.
Homekoiratutkimuksen perusteella taloon tehtiin noin kahdeksan tuhannen euron lisätutkimukset asumisterveyteen erikoistuneella toimijalla. Näihin tutkimuksiin sai jopa valtion avustusta.
Tutkimusten tuloksena ei tehty yhtään korjaussuositusta, vaan kaikki oli kunnossa. Merkinnät koskivat pieniä asioita, joilla ei ollut minkäänlaista vaikutusta asumisterveyteen.
Homekoirien käyttö vaatii siis välittäjältä erityistä valveutuneisuutta, tilanteen hallitsemista ja tulevan ennakoimista. Määrittelemätön homekoiraehto tarjouksessa tietää lähes varmasti huonoa lopputulosta.
Kokemukseni perusteella myyjän kannattaakin aina hyväksyä se tarjous, jossa ehtona ei ole homekoiratutkimusta, vaikka tarjottu summa olisikin joitakin tuhansia pienempi.
Harry Lockmer
Lockmer LKV
Raakaakin rehellisyyttä arvostava kiinteistönvälittäjä, jonka jäljiltä sopimuspuoli on taatusti kunnossa.